|
|
Levyt
Käsiisi vahvoihin, LP (2000) Kappaleet:
Keväällä 2000 äänitettiin Whiten toinen CD Käsiisi vahvoihin. Tällä kertaa vuorossa oli koko pitkä - tai pikemminkin ylipitkä CD eli soivaa aikaa levyllä on runsaat 72 minuuttia sekä biisejä 16 kipaletta. Idea levystä tuli oikeastaan melko pian Kuljenin jälkeen. Haluttiin tehdä isompikin levy ja santsattiin enemmänkin rahaa levyä varten. Tämäkin levy tehtiin omakustanteena, ja tällä kertaa se kolahtikin pahemmin bändiläisten kukkaroon, mutta jälkikäteen katsoen ei ainakaan allekirjoittanutta ole harmittanut yhtään rahan ja ajan käyttö sekä vaivan näkö asian hyväksi. Levytystä alettiin suunnittelemaan jo pitkälti ennen joulua. Neljä kuudesta bändin jäsenestä oli tuolloin abeja Kemijärven lukiossa eli viimeistä vuotta vietiin. Koulussa oli hyvä välitunneilla suunnitella levyn tekemisen yksityiskohtia. YO-kirjoitukset lähestyivät ja levytyksen aikataulut piti suunnitella luonnollisesti kirjoitusten pillin mukaan. Keskittyminen kouluun (ainakin allekirjoittaneella) oli joskus vähän kehnoa äänitysinnon vuoksi. Kun YO-kirjoitukset vihdoinkin loppuivat, osalla vähän aikaisemmin ja toisilla vähän myöhemmin, joskus maaliskuun viimeisten päivien tietämillä, oli aikataulut ja suunnitelmat jo valmiit ja päästiin äänittämään ensimmäisiä kappaleita. Pikkuyksityiskohtia en jaksa tässä innostuneisuudestani huolimatta selvittää, jotten tappaisi lukijan mielenkiintoa nippelitiedoilla. Jos kiinnostusta äänityksen yksityiskohtiin jostain kumman syystä riittää, voi kirjoittaa siitä allekirjoittaneelle vaikkapa sähköpostilla. Studio kasattiin vuokravälineillä pystyyn omin voimin - lähinnä Pekan tietämyksen ansiosta. Nauhoituksiin oltiin suunniteltu n.1,5kk lähes vapaapäivätöntä nauhoitusaikataulua, jossa pyrittiin pysymään, mikä kaikesta yrityksestä huolimatta venähti reilulla viikolla. Äänitykset olivat ohi pitkän urakan jälkeen, ja edessä odotti yli puolentoista viikon miksaus. Kannet suunniteltiin myös omin voimin. Levy masteroitiin Oulussa ja Painatettiin Helsingissä. Kaiken kaikkiaan äänityksiin, miksauksiin, masterointiin jne. meni n. 2kk, ja äänitysten suunnittelu sekä kappaleiden harjoittelu laskettuna päälle saa projekti jo aika massiiviset puitteet. Tämäkin levytys massiivisuudestaan huolimatta oli lähes täysin whiteläisten voimin suoritettu. Levyä
on vielä saatavilla 15 euron hintaan ( + mahdolliset postikulut ). Jos
kiinnostusta riittää, niin ei kun ostamaan tai tilaamaan Käsiisi
vahvoihin -CD.
|
|||